torstai 26. maaliskuuta 2015

5 asiaa minusta

Jooh elikkäs.

 Tämä blogi tulee toimimaan oppimispäiväkirjanani seuraavat 5 kk opiskellessani tapahtuma-avustajaksi Hämeenlinnan Tavastiassa. Blogin perustaminen kuului koulutehtäviin, joten sillä mentaliteetilla tulen tätä kirjoittelemaan. En tosin osaa puhua itsestäni kovinkaan vakavasti, joten suoranaista asiatekstiä on melko turha täältä haeskella. Anyhoo, tässä ensimmäiset;

 1. Perushommat - Synnyin 23 vuotta sitten juhannusaattona ja alun perin olen kotoisin Riihimäen ghetoista.

 2. Perhe - Minulla on matemaattisesti lahjakas, stand up -komiikkaa harrastava kaksoisveli, ja vanhempani ovat olleet naimisissa kohta onnekkaat 25 vuotta. Veikka peri 83% kaikista älygeeneistä, ja minä sain tilalle läjän allergoita. Äiti ja isä opettivat minut mm. kuuntelemaan Doorsia, tekemään ruokaa ja tulemaan aina humalassa kotiin. Nykyään asun mukavassa kaksiossa poikaystäväni kanssa. 

3. Koulutus ja työ - Tällä hetkellä suoritan iltalukiota tämän koulutuksen ohella. Minulla on audiovisuaalisen viestinnän pt, ja siihen liittyviä töitä tykkäisin eniten tehdä. Nuoresta iästäni huolimatta minulla on myös kerennyt olemaan hyviä ja kasvattavia työsuhteita. Olen työskennellyt muunmuassa jokaisen suomalaisen lempifirmassa, VR:llä, jossa opin ennen kaikkea kärsivällisyyttä ja tärkeitä asiakaspalvelutaitoja.

 4. Kiinnostuksen kohteet yms - Vähäinen vapaa-aikani kuluu pääasiassa kirjoja lueskellen, kynsiä lakaten (naillyfe @ ig, vinkvink) ja vinyylejä kuunnellen. Soittimessa on viimeaikoina pyörinyt mm. Descendentsiä, Smithsiä, Sister Flota, Tuuttimörköä ja Dj Kridlokkia. Käyn paljon keikoilla, ja uskon olevani yksin vastuussa Suistoklubin halvoista punaviinihinnoista. Supply & demand jne.

 5. Misc - Olen ruhtinaalliset 153cm pitkä, mun lempikirjailijoihini kuuluu esim. Haruki Murakami, Ray Bradbury ja William S. Burroughs. Niin, ja mulla on kolme (3) hymykuoppaa.

 Adios!

ps. kuva liittyy vahvasti.




2 kommenttia:

  1. Olipas piristävä ja raikas blogikirjoitus :) Sinulla on selkeästi huumoria, mikä tuokin kivan lisämausteen teksteihin.

    VastaaPoista