to 4.6.
Toimistopäivystystä aikalailla koko päivä. Suurin osa vakituisesta porukasta oli poissa koulutuspäivillä, ja saapuisi vasta viikonlopun jälkeen maanantaina. Paikka pyöri kuitenkin oikein toimivasti kesätyöntekijöiden ja harjoittelijoiden (sekä kokkimestarin) voimin, eikä mitään suurempia ongelmia ilmennyt. Päivä sujui normaalisti puhelimiin vastaillen, varauksia tehden ja tätä blogia päivitellen. Kirjoitin tajuttomat määrät tekstiä ja join saman verran kahvia.
pe 5.6.
Käytännössä samanlainen päivä kuin edellinenkin. Toki sillä lisällä, että kesäkaupan terassille oli pesiytynyt kivasti muutama haarapääsky. Kuulostaa mukavalta, mutta valitettavasti ne hölmöt kanat lenteli mieluusti sisälle kauppaan, ja edelleen toimistoon. Kaikki muut työntekijät hyppeli pakoon, joten minäpä sitten niitten perässä juoksentelin ympäriinsä. Tipurassukat lentelivät päin ikkunoita ja rääkyivät siihen malliin, että Aulangon joutsenleskikin varmasti kuuli. Herranjestas. Viikonlopun aikana pesä oltiin siirretty muualle. Tässä sulosoinnuista pieni näyte;
ti 9.6.
Kaikki taas normaalisti paikalla töissä. Oli paljon sekalaista hommaa! Hengailin toimistolla ja kaupalla, vastailin puhelimeen ja tein varauksia. Muokkasin netissä olevia tapahtumamainoksiamme ja päivittelin niitä ajankohtaisemmiksi. Piirtelin myös kesäkaupalle soman ulkomainoskyltin ja pystytin sen paikalleen. Laadin myös myyntiosastolle oman, englanninkielisen varausten varmistusviestin, jota voidaan sitten kivasti käyttää sähköpostissa.
ke 10.6.
Aamulla käytiin myös valmistelemassa isompi Rantasauna erästä ryhmää varten. Toimitimme paikalle kahvit ja syötävät, siistittiin paikat ja laitettiin videotykki käyttövalmiiksi. Muuten olin pääasiassa puhelimessa. Kerkesin myös hieman keräilemään kukkia kesäkaupalle, ja kuvaamaan kauppaa facebook-mainostusta varten.
maanantai 22. kesäkuuta 2015
Museomarkkinat
Olimme 23.5. mukana toteuttamassa Hämeenlinnan Linnanniemellä järjestettäviä museomarkkinoita. Tapahtuma oli levittäytynyt mukavasti alueelle, ja Vankilamuseon sisäpiha oli täynnä erilaisia perinnealan toimijoita ja työnäytöksiä. Valitettavan tuulinen sää hieman hidasti meininkejä, mutta sisällä tunnelma oli varsin vanhanaikainen. Sillai hyvällä tavalla, niinku tiättekö.
Ideana oli tuoda 1800- ja 1900-lukujen vaihteen fiilistä markkinoille esimerkiksi puvustuksella ja erilaisilla aktiviteeteilla. Työntekijät ja vapaaehtoiset oli kaikki puettu upeisiin pukuihin. Mekin päästiin leikkimään pukuleikkejä ihan kunnolla!
Vuokrasimme jokaiselle puvut Luotsin pukuvuokraamosta. Oli muuten melkoisen hankala etsiä sitä yhtä täydellistä pukua, kun hipelöitävänä oli kokonainen sali täynnä toinen toistaan houkuttelevampia puvustamoluonnoksia ja alkuperäisiä vintage-aarteita ihan Ranskalaisien hovien Rokokoopuvuista ja 1920-luvun flapper-mekoista eläinasuihin. Olin taivaassa. Lopulta sain kuin sainkin rajoitettua katseeni meille tarkoitettuun hyllyyn, ja löysin Sen Oikean.
Työtehtäviä alueella oli runsaasti. Vaihtoehtoina oli muun muassa kahvilatyöskentelyä, lapsien askartelupisteen hoitamista ja flyereiden jakamista. Minä pääsin yhdessä Susannan kanssa vastaamaan valokuvauspisteestä. Pisteen idea oli melko nykyaikainen; vierailijat saivat sonnustautua erilaisin rekvisiitoin hienoisiin asuihin ja hattuihin, ja kuvata tai kuvauttaa itsensä kännykkäkameroillaan asianmukaiseksi somistetulla taustalla. Kuvaustila oli sisustettu kauniiksi vanhoine penkkeineen ja kukkineen. Rekvisiittana oli tarjolla kaikenlaista kivaa, muun muassa hattuja, kruunuja, kypäriä ja viittoja ja huiveja. Muutama sotilasasukin löytyi herroille.
Valokuvauspisteellä oli rauhaisaa, mutta muutamat asiakkaat heittäytyivät mukaan ihan toden teolla. Hauskaa ainakin tuntui kaikilla olevan. Museon oma henkilökunta ja vapaaehtoiset (=meidän luokka) kuluttivat pistettä kyllä muidenkin edestä.

| \o/ |

| kuvaustila |

| henkilökuntaa pt. 666 |
| henkilökuntaa pt. 9000 |
Tykkäsin päivästä itse kovasti. Näytteilleasettajilla oli mielenkiintoisia käsityöhommia mukana, ja ulkona oli ihania elukoita. Vanhana erakkoeukkona tykkäsin myös siitä, että paikalla oli kirjastopisteitä, joista sai viedä mukanaan ilmaiseksi ilmeisesti valikoimasta poistunutta lukemistoa. En kehtaa tässä julkisesti myöntää kuinka monta kirjaa vein kotiin. No ihan muutaman vaan. Okei kymmenen. Olisin varmaan vienyt enemmänkin, jos reppu olisi vetänyt. Hups.
| meikä ja janne vähä mestoilla! #sibis150 |
| mää? |
sunnuntai 7. kesäkuuta 2015
Aulangon Kievari & ensimmäinen työharjoitteluviikko!
Kamala määrä tekstiä, apua;
Kuten kaikkiin edes etäisesti ammatillisiin koulutuksiin, tähänkin sisältyy työssäoppimisjakso. Tai parikin, mutta minä suoritan kaikki yhdessä paikassa.
Aulangon Kievari ja Aulanko Camping ovat osa Kultaperho Oy:tä, jonka omistukseen kuuluu näiden lisäksi Virala Camping ja Aulangon Lomakylä. Minä toimin pääasiallisesti Kievarin/Aulanko Campingin myyntipalvelun toimistossa, kesäkaupassa ja Kievarin ravintolassa. Minulla ei ole varsinaista virallista työnimikettä, vaan olen yleisesti peruspätevä harjoittelija/apulainen.
Varsinainen työpaikka ja sen ympäristö on (näin nätisti sanottuna) ihan törkeen siisti. Aulangon Kievari sijaitsee vanhan Katajiston kartanon tiloissa, eli puitteet on niin sanotusti ihan ok. 1800-luvun alussa rakennettu upea, puinen kartano, joka on vuosien saatossa säilynyt (tulipalosta ja vuosista huolimatta) luonnollisen kauniina.
Alueen historiaa olen lueskellut perehdytyksen aikana (sekä vapaa-ajalla koska jee hissa) melko reippaasti, sillä koko Aulangon puistoalueesta löytyy ihan mielettömiä tarinoita.
Esimerkkinä nyt vaikka Pukinmäellä sijainneet eläintarhat (rakennettiin 1890), joissa asusteli vuosien saatossa muun muassa peuroja, vuorikauriita, kesyjä saksanhirviä, joutsenia, riikinkukkoja ja 400 fasaania. (Tässä vaiheessa tarinaa on ehkä hyvä mainita aikaisista aamukiekumisista johtuva jäätävä fasaanivihani.) Eläintarha jouduttiin lopettamaan ensimmäisen maailmansodan, ja sitä seuranneen elintarvikepulan vuoksi. Eläintarhojen toiminnan loputtua käytännössä kaikki eläimet roudattiin Korkeasaareen. Paitsi ne fasaanit. Ne laskettiin vapauteen, jossa ne nyt iloitsevat ja herättelevät minua hellästi rääkyen joka aamu klo 06:00.
Ensimmäinen työviikko on nyt takana, ja työtehtäviä on riittänyt laidasta laitaan.
ma 25.5.
Päivä alkoi kahvilla ja hämmentyneellä pyörimisellä. Tutustumisen jälkeen eräs toinen harjoittelija näytti minulle paikkoja. Kiertelimme ulkoaluetta ja kävimme katsomassa erilaiset mökkityypit ja muut majoitusmahdollisuudet, sekä saunatilat ja niiden lämmityssysteemit. Ennen kierrosta meille kerrottiin kuvausryhmän saapuvan tontille myöhemmin päivällä. Alueella oli tehty puistotöitä, joiden jäljiltä oli jäänyt risukasoja ympäriinsä. Kasojen hävitys oli viivästynyt, jolloin meidän piti kierroksen aikana merkitä karttaan sopivia kuvauspaikkoja ja kuvakulmia, joissa risukasat eivät näkyisi. Oli ihan miellyttävää tallustella ympäriinsä mielettömässä auringonpaisteessa ja upeissa maisemissa. Kiertelyn jälkeen sain lueskella alueen historiaa ja tutustua itsenäisesti paikkoihin. Tältä tutustumisreissulta tarttui mukaan ehkä 50 kuvaa, joten tuossapa muutama:
ti 26.5.
Alueella sijaitsee myös kesäkauppa, joka ei vielä tässä vaiheessa ollut auki. Ensimmäiset pari tuntia oli varattu kaupan siivoamiselle. Työlistaan kuului WC:n peseminen, ikkunoiden sekä kahvilavitriinin pesu ja luonnollisesti pölyjen pyyhkiminen. Rakastan ikkunoiden pesemistä, joten olin ihan messissä heti. Valitettavasti siivousintoani hieman laimensi se, että tuuletellessa sisään lenteli jättimäisiä mutanttiampiaisia, joita joutui välillä juoksentelemaan pakoon.
Siivouksen jälkeen pääsin Kievarin ravintolan puolelle auttelemaan. Henkilökunta on täällä käsittämättömän mukavaa ja avuliasta, joten sain hännystellä ja harjoitella ihan kunnolla. Pesin terassipöytiä ja tuoleja (luulin etten koskaan tarvitsisi linnunkakkahymiötä, mutta tähän kohtaan sellainen sopisi mainiosti), kiillotin aterimia ja laseja, tein kattauksia ja sain jopa tarjoilla hieman. Iik.
ke 27.5.
Keskiviikko oli pyhitetty ravintolan salityöskentelylle. Ennen avaamista imuroin ruokasalin sekä baaritilat, pyyhin terassin huonekalut, siistin paikat ja sytytin kynttilät. Onneksi oli hiljaisempi päivä, olin meinaan hyvissä tärinöissä. Asiakkaita toki kävi, ja palvelin heitä parhaani mukaan. Otin tilaukset ja tarjoilin pöytiin. Rahastamisessa oli ongelmia, sillä koko alueelta oli nettiyhteydet poikki koko päivän. Kiitti Sonera! Asiakkailta tuli kuitenkin positiivista palautetta, niin ruuasta kuin minun palvelustanikin, ja he kertoivat tulevansa toistekin ruokailemaan.
to 28.5.
Ei raportoitavaa, sillä olin migreenin kourissa himassa. Jipii :(
pe 29.5.
Toimisto- ja kauppapäivä. Aika sekalaista hommailua koko päivä. Kävin kokin mukana heti aamusta keskustan uimahallilla (uimahallin kahvila kuuluu saman yrittäjän alaisuuteen) avustamassa kakkukuljetuksessa. Kakku oli pursotettu valmiiksi jo Kievarilla, joten sen kuljettaminen vahingoittumatta keskustaan asti oli melko hankalaa. Varjelin sitä henkeni uhalla, ja herkku pääsi kuin pääsikin lopulta täyttämään kohtalonsa kakkupöydässä.
Loppupäivä menikin toimistolla. Päivitin Aulangon Kievarin ja Virala Campingin Facebook-tapahtumia hieman kätevämpään muotoon, ja muokkasin kyseisille urheilutapahtumille ajankohtaisemman mainoskuvan.
Laadin myös illalla saapuvalle Italialaiselle ryhmälle eräänlaisen englanninkielisen matkaoppaan, jossa oli lueteltuna Hämeenlinnan tapahtumat heidän viipymänään ajankohtana, kaikki kaupungin ravintolat ja livemusiikkia tarjoavat baarit.
Kerkesin jossain välissä täyttää kaupan juomakaapitkin. Hyvää käsireeniä.

![]() |
| jos saatte jotain selvää, niin lukaiskaa. tää kuva käy myös näkötestistä. |

| camping-alueella menee paljon söpöjä pikku polkuja. |
| rantareittiä. |
| Venepaikkoja, rantaa ja edustussauna. |
| jee, panorama. |
| sauna! |
| mökeistä on kivat näkymät. |
| pakollinen tossukuva. kukkia! |
| lisää mökkejä. |
ti 26.5.
Alueella sijaitsee myös kesäkauppa, joka ei vielä tässä vaiheessa ollut auki. Ensimmäiset pari tuntia oli varattu kaupan siivoamiselle. Työlistaan kuului WC:n peseminen, ikkunoiden sekä kahvilavitriinin pesu ja luonnollisesti pölyjen pyyhkiminen. Rakastan ikkunoiden pesemistä, joten olin ihan messissä heti. Valitettavasti siivousintoani hieman laimensi se, että tuuletellessa sisään lenteli jättimäisiä mutanttiampiaisia, joita joutui välillä juoksentelemaan pakoon.
Siivouksen jälkeen pääsin Kievarin ravintolan puolelle auttelemaan. Henkilökunta on täällä käsittämättömän mukavaa ja avuliasta, joten sain hännystellä ja harjoitella ihan kunnolla. Pesin terassipöytiä ja tuoleja (luulin etten koskaan tarvitsisi linnunkakkahymiötä, mutta tähän kohtaan sellainen sopisi mainiosti), kiillotin aterimia ja laseja, tein kattauksia ja sain jopa tarjoilla hieman. Iik.
ke 27.5.
Keskiviikko oli pyhitetty ravintolan salityöskentelylle. Ennen avaamista imuroin ruokasalin sekä baaritilat, pyyhin terassin huonekalut, siistin paikat ja sytytin kynttilät. Onneksi oli hiljaisempi päivä, olin meinaan hyvissä tärinöissä. Asiakkaita toki kävi, ja palvelin heitä parhaani mukaan. Otin tilaukset ja tarjoilin pöytiin. Rahastamisessa oli ongelmia, sillä koko alueelta oli nettiyhteydet poikki koko päivän. Kiitti Sonera! Asiakkailta tuli kuitenkin positiivista palautetta, niin ruuasta kuin minun palvelustanikin, ja he kertoivat tulevansa toistekin ruokailemaan.
![]() |
![]() |
| kiillotushommia. |
![]() |
| Ruoka on muuten sikahyvää, ja kuuluu kaikille työntekijöille. Ihan kiva. |
| salia baarin puolelta. |
| kaunis vanha kartanosali. |
| jooh elikkäs meikän ergonomiset työkengät, 5/5. |
to 28.5.
Ei raportoitavaa, sillä olin migreenin kourissa himassa. Jipii :(
pe 29.5.
Toimisto- ja kauppapäivä. Aika sekalaista hommailua koko päivä. Kävin kokin mukana heti aamusta keskustan uimahallilla (uimahallin kahvila kuuluu saman yrittäjän alaisuuteen) avustamassa kakkukuljetuksessa. Kakku oli pursotettu valmiiksi jo Kievarilla, joten sen kuljettaminen vahingoittumatta keskustaan asti oli melko hankalaa. Varjelin sitä henkeni uhalla, ja herkku pääsi kuin pääsikin lopulta täyttämään kohtalonsa kakkupöydässä.
Loppupäivä menikin toimistolla. Päivitin Aulangon Kievarin ja Virala Campingin Facebook-tapahtumia hieman kätevämpään muotoon, ja muokkasin kyseisille urheilutapahtumille ajankohtaisemman mainoskuvan.
Laadin myös illalla saapuvalle Italialaiselle ryhmälle eräänlaisen englanninkielisen matkaoppaan, jossa oli lueteltuna Hämeenlinnan tapahtumat heidän viipymänään ajankohtana, kaikki kaupungin ravintolat ja livemusiikkia tarjoavat baarit.
Kerkesin jossain välissä täyttää kaupan juomakaapitkin. Hyvää käsireeniä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)