maanantai 22. kesäkuuta 2015

TOP pt.2

to 4.6.
Toimistopäivystystä aikalailla koko päivä. Suurin osa vakituisesta porukasta oli poissa koulutuspäivillä, ja saapuisi vasta viikonlopun jälkeen maanantaina. Paikka pyöri kuitenkin oikein toimivasti kesätyöntekijöiden ja harjoittelijoiden (sekä kokkimestarin) voimin, eikä mitään suurempia ongelmia ilmennyt. Päivä sujui normaalisti puhelimiin vastaillen, varauksia tehden ja tätä blogia päivitellen. Kirjoitin tajuttomat määrät tekstiä ja join saman verran kahvia.


pe 5.6.
Käytännössä samanlainen päivä kuin edellinenkin. Toki sillä lisällä, että kesäkaupan terassille oli pesiytynyt kivasti muutama haarapääsky. Kuulostaa mukavalta, mutta valitettavasti ne hölmöt kanat lenteli mieluusti sisälle kauppaan, ja edelleen toimistoon. Kaikki muut työntekijät hyppeli pakoon, joten minäpä sitten niitten perässä juoksentelin ympäriinsä. Tipurassukat lentelivät päin ikkunoita ja rääkyivät siihen malliin, että Aulangon joutsenleskikin varmasti kuuli. Herranjestas. Viikonlopun aikana pesä oltiin siirretty muualle. Tässä sulosoinnuista pieni näyte;


ti 9.6.
Kaikki taas normaalisti paikalla töissä. Oli paljon sekalaista hommaa! Hengailin toimistolla ja kaupalla, vastailin puhelimeen ja tein varauksia. Muokkasin netissä olevia tapahtumamainoksiamme ja päivittelin niitä ajankohtaisemmiksi. Piirtelin myös kesäkaupalle soman ulkomainoskyltin ja pystytin sen paikalleen. Laadin myös myyntiosastolle oman, englanninkielisen varausten varmistusviestin, jota voidaan sitten kivasti käyttää sähköpostissa.


ke 10.6.
Aamulla käytiin myös valmistelemassa isompi Rantasauna erästä ryhmää varten. Toimitimme paikalle kahvit ja syötävät, siistittiin paikat ja laitettiin videotykki käyttövalmiiksi. Muuten olin pääasiassa puhelimessa. Kerkesin myös hieman keräilemään kukkia kesäkaupalle, ja kuvaamaan kauppaa facebook-mainostusta varten.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti