perjantai 15. toukokuuta 2015

Veteraanipäivä 27.4.2015

27.4. vietetään Suomessa kansallista veteraanipäivää ja kyseisen päivän kunniaksi järjestettiin tänäkin vuonna Veteraanipäivän pääjuhla Hämeenlinnan Elenia Areenalla. Naapurin Säästöpankkiareenalla järjestettiin vieraille ruokailu, ja me olimme mukana somistamassa juhlatilaa. Koulutusryhmästämme noin kahdeksan henkilöä otettiin myös mukaan tarjoilutehtäviin.

Somistustehtäviin kuului perinteisen urheiluhallin muuttaminen juhlatilaksi, joten suurin työ oli rakenteiden ja kentän peittämisessä. Mattojen teippailusta meidän ei tarvinnut huolehtia, sillä paikalla oli myös läjä armeijapoikia hoitamassa tehtävää. Meidän työtehtävämme rajoittuivat seinillä olleiden verhojen siistimiseen sekä jalkapallomaalien verhoamiseen. Vastasimme myös ruokapoydille levitettävien paperisten pyötäliinojen laitosta. Seuraavana päivänä purettiin teippauksia ja kannettiin tuoleja paikalleen. Ihan mielenkiintoista hommaa ja hallista saatiin kuin saatiinkin oikein edustavan näköinen.


Tuota verkkoa siellä kyykittiin taittelemassa nätisti.

lopputulos!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti