Kuten kaikkiin edes etäisesti ammatillisiin koulutuksiin, tähänkin sisältyy työssäoppimisjakso. Tai parikin, mutta minä suoritan kaikki yhdessä paikassa.
Aulangon Kievari ja Aulanko Camping ovat osa Kultaperho Oy:tä, jonka omistukseen kuuluu näiden lisäksi Virala Camping ja Aulangon Lomakylä. Minä toimin pääasiallisesti Kievarin/Aulanko Campingin myyntipalvelun toimistossa, kesäkaupassa ja Kievarin ravintolassa. Minulla ei ole varsinaista virallista työnimikettä, vaan olen yleisesti peruspätevä harjoittelija/apulainen.
Varsinainen työpaikka ja sen ympäristö on (näin nätisti sanottuna) ihan törkeen siisti. Aulangon Kievari sijaitsee vanhan Katajiston kartanon tiloissa, eli puitteet on niin sanotusti ihan ok. 1800-luvun alussa rakennettu upea, puinen kartano, joka on vuosien saatossa säilynyt (tulipalosta ja vuosista huolimatta) luonnollisen kauniina.
Alueen historiaa olen lueskellut perehdytyksen aikana (sekä vapaa-ajalla koska jee hissa) melko reippaasti, sillä koko Aulangon puistoalueesta löytyy ihan mielettömiä tarinoita.
Esimerkkinä nyt vaikka Pukinmäellä sijainneet eläintarhat (rakennettiin 1890), joissa asusteli vuosien saatossa muun muassa peuroja, vuorikauriita, kesyjä saksanhirviä, joutsenia, riikinkukkoja ja 400 fasaania. (Tässä vaiheessa tarinaa on ehkä hyvä mainita aikaisista aamukiekumisista johtuva jäätävä fasaanivihani.) Eläintarha jouduttiin lopettamaan ensimmäisen maailmansodan, ja sitä seuranneen elintarvikepulan vuoksi. Eläintarhojen toiminnan loputtua käytännössä kaikki eläimet roudattiin Korkeasaareen. Paitsi ne fasaanit. Ne laskettiin vapauteen, jossa ne nyt iloitsevat ja herättelevät minua hellästi rääkyen joka aamu klo 06:00.
![]() |
| jos saatte jotain selvää, niin lukaiskaa. tää kuva käy myös näkötestistä. |
Ensimmäinen työviikko on nyt takana, ja työtehtäviä on riittänyt laidasta laitaan.
ma 25.5.
Päivä alkoi kahvilla ja hämmentyneellä pyörimisellä. Tutustumisen jälkeen eräs toinen harjoittelija näytti minulle paikkoja. Kiertelimme ulkoaluetta ja kävimme katsomassa erilaiset mökkityypit ja muut majoitusmahdollisuudet, sekä saunatilat ja niiden lämmityssysteemit. Ennen kierrosta meille kerrottiin kuvausryhmän saapuvan tontille myöhemmin päivällä. Alueella oli tehty puistotöitä, joiden jäljiltä oli jäänyt risukasoja ympäriinsä. Kasojen hävitys oli viivästynyt, jolloin meidän piti kierroksen aikana merkitä karttaan sopivia kuvauspaikkoja ja kuvakulmia, joissa risukasat eivät näkyisi. Oli ihan miellyttävää tallustella ympäriinsä mielettömässä auringonpaisteessa ja upeissa maisemissa. Kiertelyn jälkeen sain lueskella alueen historiaa ja tutustua itsenäisesti paikkoihin. Tältä tutustumisreissulta tarttui mukaan ehkä 50 kuvaa, joten tuossapa muutama:
| camping-alueella menee paljon söpöjä pikku polkuja. |
| rantareittiä. |
| Venepaikkoja, rantaa ja edustussauna. |
| jee, panorama. |
| sauna! |
| mökeistä on kivat näkymät. |
| pakollinen tossukuva. kukkia! |
| lisää mökkejä. |
ti 26.5.
Alueella sijaitsee myös kesäkauppa, joka ei vielä tässä vaiheessa ollut auki. Ensimmäiset pari tuntia oli varattu kaupan siivoamiselle. Työlistaan kuului WC:n peseminen, ikkunoiden sekä kahvilavitriinin pesu ja luonnollisesti pölyjen pyyhkiminen. Rakastan ikkunoiden pesemistä, joten olin ihan messissä heti. Valitettavasti siivousintoani hieman laimensi se, että tuuletellessa sisään lenteli jättimäisiä mutanttiampiaisia, joita joutui välillä juoksentelemaan pakoon.
Siivouksen jälkeen pääsin Kievarin ravintolan puolelle auttelemaan. Henkilökunta on täällä käsittämättömän mukavaa ja avuliasta, joten sain hännystellä ja harjoitella ihan kunnolla. Pesin terassipöytiä ja tuoleja (luulin etten koskaan tarvitsisi linnunkakkahymiötä, mutta tähän kohtaan sellainen sopisi mainiosti), kiillotin aterimia ja laseja, tein kattauksia ja sain jopa tarjoilla hieman. Iik.
ke 27.5.
Keskiviikko oli pyhitetty ravintolan salityöskentelylle. Ennen avaamista imuroin ruokasalin sekä baaritilat, pyyhin terassin huonekalut, siistin paikat ja sytytin kynttilät. Onneksi oli hiljaisempi päivä, olin meinaan hyvissä tärinöissä. Asiakkaita toki kävi, ja palvelin heitä parhaani mukaan. Otin tilaukset ja tarjoilin pöytiin. Rahastamisessa oli ongelmia, sillä koko alueelta oli nettiyhteydet poikki koko päivän. Kiitti Sonera! Asiakkailta tuli kuitenkin positiivista palautetta, niin ruuasta kuin minun palvelustanikin, ja he kertoivat tulevansa toistekin ruokailemaan.
![]() |
![]() |
| kiillotushommia. |
![]() |
| Ruoka on muuten sikahyvää, ja kuuluu kaikille työntekijöille. Ihan kiva. |
| salia baarin puolelta. |
| kaunis vanha kartanosali. |
| jooh elikkäs meikän ergonomiset työkengät, 5/5. |
to 28.5.
Ei raportoitavaa, sillä olin migreenin kourissa himassa. Jipii :(
pe 29.5.
Toimisto- ja kauppapäivä. Aika sekalaista hommailua koko päivä. Kävin kokin mukana heti aamusta keskustan uimahallilla (uimahallin kahvila kuuluu saman yrittäjän alaisuuteen) avustamassa kakkukuljetuksessa. Kakku oli pursotettu valmiiksi jo Kievarilla, joten sen kuljettaminen vahingoittumatta keskustaan asti oli melko hankalaa. Varjelin sitä henkeni uhalla, ja herkku pääsi kuin pääsikin lopulta täyttämään kohtalonsa kakkupöydässä.
Loppupäivä menikin toimistolla. Päivitin Aulangon Kievarin ja Virala Campingin Facebook-tapahtumia hieman kätevämpään muotoon, ja muokkasin kyseisille urheilutapahtumille ajankohtaisemman mainoskuvan.
Laadin myös illalla saapuvalle Italialaiselle ryhmälle eräänlaisen englanninkielisen matkaoppaan, jossa oli lueteltuna Hämeenlinnan tapahtumat heidän viipymänään ajankohtana, kaikki kaupungin ravintolat ja livemusiikkia tarjoavat baarit.
Kerkesin jossain välissä täyttää kaupan juomakaapitkin. Hyvää käsireeniä.




Kuulostaa kivalta!! oh yeahh xDD
VastaaPoistaOlet ottanut edustavia kuvia paikasta. Työtehtäväsi kuulostavat monipuolisilta ja sitähän työ leirintäalueella tai mökkikylässä onkin. Voisit jossakin postauksessa pohtia, miten yrityksessä on otettu huomioon erityisasiakkaita tai erilaisia ryhmiä. Esimerkiksi, miten esteettömyys tai lapsiasiakkaat on huomioitu, entäpä erityisruokavaliot ja vieraskieliset ihmiset?
VastaaPoista